Rauhalanrinne
5 h + k + khh/vh + aula + saunaosasto 189 m2
Tuuli Ekmanin ja Janne Hurmeen rakennuttamassa talossa kolmihenkisen perheen arki toimii huolellisesti mietityillä ratkaisuilla.
Oman kivitalounelman suunnittelun lähtökohtina olivat avaruus, valoisuus ja väljyys. Helposti muuntautuva viiden huoneen, aulan ja saunaosaston pohjaratkaisu mahdollistaa erilaiset asumisratkaisut pitkälle tulevaisuuteen.
Oleskelukerroksen näyttävä olohuone-keittiö on avoin tila, jonka seinänkorkuisista ikkunoista avautuvat upeat merinäkymät. Korkean huoneen sisäkatto on vuorattu Konton 20 mm pintaturpeesta valmistetulla akustiikkalevyllä. Siksi äänimaailma on avarassa tilassa miellyttävän luonnollinen.
Oleskelutilaan haluttiin puutakan sijaan viiden kilowatin teholla lämmittävä bioetanolitakka. Se riittää tunnelmaelementiksi erittäin energiatehokkaassa talossa, jossa myös aurinkoenergia lämmittää ikkunoiden kautta.
Lahdelle avautuva maisema haluttiin huomioida suunnittelussa monella tapaa. Se inspiroi esimerkiksi sijoittamaan sisäportaat keskeiselle paikalle ison ikkunan eteen. Näin luonto kulkee arjessa mukana joka askelmalla.
Pyykkihuolto, kodinhoito ja vaatehuone on keskitetty yhteen tilaan, jonne johtaa pyykkikuilu yläkerran WC:stä. Eri tilojen läpi toistuvat lämpimät luonnonsävyt rauhoittavat pikkulapsiperheen arjessa.
Sisustuksessa talon asukkaat arvostavat huippudesignin sijaan skandinaavisia, neutraaleja ja aikaa kestäviä ratkaisuja. Värimaailma toistaa harmaata ja ruskeaa – taloa ympäröivien kallioiden ja mäntyjen mukaan.
Talon tilaratkaisut palvelevat tässä hetkessä mutta joustavat elämänmuutoksissa. Perheen pienen pojan makuuhuone sijaitsee – ainakin vielä – oleskelukerroksessa ja vanhempien makuuhuone alakerrassa. Yksi makuuhuoneista toimii nyt vanhempien työhuoneena.
Talossa toteutuu useita perheen toiveita arkea helpottavista toiminnoista. Yksi niistä on erillään sijaitsevat arki- ja vieraseteiset.
Kaikki kodin talotekniset järjestelmät, audio- ja viihdejärjestelmät, kulunvalvonta sekä kodinkoneet on kytketty KNX-taloautomaatiojärjestelmään. Kodista poistuttaessa järjestelmä sulkee ylimääräiset sähkölaitteet, katkaisee käyttöveden ja kytkee hälyttimet automaattisesti.
Tutustu myös toiseen messukohteeseemme. Torppa Rauhala on kahden aikuisen kaunis koti.
Tilaa Lammi Koti -lehti
Lue koko artikkeli messutalosta ja sen asukkaista uudesta Lammi Koti -lehdestä. Nouda lehti Lammin messukohteista tai tilaa se kotiisi – postitamme lehden sinulle elokuussa. Tilaa Lammi Koti postitse kotiisi.