Suunnittelijaesittely: Kaarle Koivukangas

Olemme onnekkaita, että saamme tehdä yhteistyötä monien ammattilaisten kanssa asiakkaidemme hankkeissa. Haluammekin esitellä suunnittelijoita, joiden suunnittelemia talomalleja löytyy Lammi Ideakirjasta. Olemme pyytäneet heitä kertomaan hieman itsestään ja toiminnastaan sekä suunnitteluun liittyvät vinkit omaa, uutta kotia suunnitteleville perheelle.

Esittelyssä Kaarle Koivukangas Insinööritoimisto Erkki Koivusalo Ky:stä.
Kaarlen suunnittelemia Talomallisto-kohteita ovat Kiuru, Kaarna, Pihka, Havu, Vakka, Iiris, Ilmatar 1 ja Ilmatar 2.

Kerro itsestäsi ja yrityksestäsi?

Olen Kaarle Koivukangas – äijäsählyä pelaava, raskasta musiikkia kuunteleva ja elokuvia rakastava rakennusinsinööri. Toimin suunnittelijana ja edustajana Turun seudulla. Työskentelen Insinööritoimisto Erkki Koivusalo Ky:ssä, joka keskittyy Lammi-edustuksen lisäksi suunnittelupalveluun. Nyt lapseni ovat jo aikuisia, mutta olen nähnyt kaikki lapsiperheen vaiheet omakotitalossa ja tuo on auttanut minua kehittymään suunnittelijana.

Kerro hieman työhistoriastasi ja kuinka kauan olet suunnitellut pientaloja?

Koko työurani olen työskennellyt samassa yrityksessä ja suunnitellut pientaloja. Alkuvaiheessa paino on puutaloissa, nyt valtaosa suunnittelustani on kivitaloja. Olen suunnittelut satoja pientaloja noin 30 vuoden aikajaksolla.

Millaiset ovat hyvät lähtökohdat ja -tiedot suunnittelulle?

Tontti on aina ratkaiseva lähtökohta, määrittää paljon ja antaa mahdollisuuksia. Toki rakentajalla olisi hyvä olla itse käsitys, mitä haluaa – tästä syntyy hedelmälliset keskustelut eri mahdollisuuksista toteuttaa koti kyseiselle paikalle. Alkupalavereissa pyrin tuomaan monia eri näkemyksiä ratkaisuista, joista päästään yhdessä miettimällä eteenpäin.

Jokaisella suunnittelijalla on oma tyyli, joka näkyy suunnittelukohteissa. Mistä tunnistaa suunnittelemasi talon?

Arjen toimivuus, valoisuus, näkymien huomiointi esimerkkeinä. Jokainen talo on yksilö ja jokaiseen on kiva saada jotain pientä extraa. Kokonaisbudjettia ei voi myöskään ohittaa alkuvaiheessa eli kiteytettynä kolmeen kohtaan: tontti, toiveet ja talous!

Vinkkisi omaa, uutta kotia suunnitteleville perheille?

Mahdollisimman aikaisessa vaiheessa jo suunnittelijaan yhteyttä, jotta tietää mitä kaikkea yleensä voi tehdä ja ottaa huomioon. Itse autan monta kertaa jo tontin valinnassa, kun on tiedossa perheen perimmäiset toiveet. Näitä tontin valinnan kannalta oleellisia on esim. kerrosmäärä.

Mikä inspiroi sinua suunnittelutyössäsi?

Jokainen kohde on uniikki eli toistoa ei tässä työssä ole. Se hetki, kun lyijykynäluonnos alkaa näyttää siltä, että nyt ratkaisu toimii, on aina palkitseva.

Mikä on suosikkisi kaikista Lammin Talomallisto-kohteista ja miksi?

Kaikki ovat omalla tavallaan suosikkejani, kun Ideakirjassa kerran ovat. Jos yksi täytyy valita, niin Kaarna. Talossa on maltilliset neliöt, mutta reilusti tilaa ja toimivuutta. Väliterassin lasittamalla tulee huone lisää ja saunaosaston lisähuone voi toimia työhuoneena, tv-tilana tai vierashuoneena.

***

Haluatko kuulla lisää? Jos tarvitset apua oman kotisi suunnittelussa, Kaarlen yhteystiedot löytyvät tästä. Kaikki kivitalomyyjämme auttavat tarvittavien yhteistyökumppaneiden löytämisessä. Jätä yhteydenottopyyntö meille täällä.

Kaarle Koivukangas
puh. 040 502 5529
kaarle.koivukangas@lammi.fi
www.inststokoivusalo.fi.