Kiuru

Moderni & tyylikäs

4H + K + RT + KHH + S + TEKN 141 m2

Arki lentää korkealle.

Kaksikerroksinen Kiuru sulkee sisäänsä sekä näyttävän korkeaa oleskelutilaa että yksityisiä makuutiloja ylellisillä arjen toiminnoilla. Selkeä ulkomuoto on kauneimmillaan terassille avautuvissa isoissa päätyikkunoissa, joita kehystävät puiset yksityiskohdat. Pihan eri toiminnoista pääsee nauttimaan kolmesta uloskäynnistä talon eri sivulta.

Kiurun alakerrassa sisään astutaan tilavan eteisen kautta keittiöön ja siitä avautuvaan kahden kerroksen korkuiseen ruokailu- ja oleskelutilaan. Saunatiloista on oma uloskäynti patiolle, joka yhdistyy katetulle terassille. Yläkerrassa käytössä on suojaisampi arkiolohuone esimerkiksi perheen TV- ja pelihetkille sekä kaksi talon kolmesta makuuhuoneesta. Päämakuuhuoneen vaatehuolto on ratkaistu ylellisesti, sillä tilassa on walk-in-closetin lisäksi käynti kodinhoitohuoneeseen.

Muu Suomii
Muun Suomen kustannusmallit on laskettu kaupungit ja kasvukeskukset huomioiden. Siksi on mahdollista, että pienissä kunnissa esim. työmaalla tehtävien töiden työkustannukset ovat esitettyjä arvioita hieman alempia.
Pääkaupun­kiseutui
Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Vihti, Lohja, Inkoo, Tammisaari.

Kustannusmallin hinta alkaen 551 000 €

Kustannusmalli sisältää Lammin toimitussisällön lisäksi rakentamisen, kiinteän sisustuksen ja varustelun sekä piharakentamisen ratkaisut, suunnittelun, projektinjohdon ja työmaan kustannukset sekä maanrakennustyöt. Lue lisää »

Kiuru L-Talopaketin osuus 146 900 €

Tutustu toimitussisältöön. »

Lataa Kiuru-kivitalon kustannusmalli

Kiuru

  • 4H + K + RT + KHH + S + TEKN
  • Huoneistoala: 141 m2i
    Huoneistoala on kerrosten yhteenlaskettu, ulkoseinien sisäpintoihin rajattu pinta-ala yli 160 cm korkeissa tiloissa. Mukaan luetaan kaikki aputilat, kuten sauna, pesuhuone ja säilytystilat.
  • Kerrosala: 180 m2i
    Kerrosala on kerrosten yhteenlaskettu, ulkoseinien ulkopintojen rajaama pinta-ala yli 160 cm korkeissa tiloissa. Kellarikerroksessa kerrosalaan lasketaan vain asumiseen liittyvät tilat. Kellarista ei esimerkiksi lasketa saunaa ja pesutiloja, mikäli muista kerroksista löytyy suihkulliset tilat.
  • Kerrosala 250 mm seinäpaksuudella: 167 m2i
    Kerrosala on kerrosten yhteenlaskettu, ulkoseinien ulkopintojen rajaama pinta-ala yli 160 cm korkeissa tiloissa. Kellarikerroksessa kerrosalaan lasketaan vain asumiseen liittyvät tilat. Kellarista ei esimerkiksi lasketa saunaa ja pesutiloja, mikäli muista kerroksista löytyy suihkulliset tilat. Jos ulkoseinän paksuus on yli 250 mm, ylimenevä osa katsotaan sallituksi rakennusoikeuden ylitykseksi. Tästä syystä olemme ilmoittaneet kerrosalan myös 250 mm seinäpaksuudella.

Suunnittelija:

Kaarle Koivukangas

Insinööritoimisto
Erkki Koivusalo Ky

Näyttävä lasipääty avautuu tilavalle terassille, joka on osittain katettu.

Selkeään kivitaloon lämpöä tuovat puuyksityiskohdat toistuvat kaikilla sisäänkäynneillä.

Tilaa Lammin Ideakirja

Hae ideoita ja inspiraatiota lähes 40 talomallia sisältävästä ideakirjasta! Tilaa omasi ja ota askel kohti elämäsi kotia.

Jätä meille yhteydenottopyyntö

Haluatko kysyä asiantuntijaltamme kivitalon rakentamisesta?

Jätä meille yhteydenottopyyntö. Asiantuntijamme palaa asiaan mahdollisimman pian.

Voit myös soittaa meille numeroon 0207 530 400. Vastaamme aina arkisin klo 8-16.
0207 530 400