Lumi

Moderni & tyylikäs

6H + K + RT + KHH + S + TEKN 165 m2

Luotu muunneltavaksi.

Lumi vastaa asumisen tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa, sillä sen suunnittelun lähtökohtana on ollut tilojen tehokas käyttö ja muunneltavuus elämänvaiheiden ja asukkaiden mukana. Kaikki tarvittavat toiminnot löytyvät niin esteettömästä alakerrasta kuin pohjaltaan joustavasta yläkerrasta. Asumismukavuus ja lämpöenergia on huomioitu tässä talossa niin isoissa linjoissa kuin pienissä yksityiskohdissa.

Tässä talossa tilat ovat muunneltavia mutta kaunis luonnonvalo on ikuista – sen hyödyntäminen energiatehokkaasti on huomioitu laajasti suunnittelussa. Tilat on sijoiteltu pohjaan linjakkaasti ja tehokkaissa ryhmissä. Siksi esimerkiksi yläkerran neljä huonetta on helposti muokattavaksi kahdeksi isoksi huoneeksi elämäntilanteiden muuttuessa. Myös märkätilat on suunniteltu ryhmäksi, jolloin jo suunnitteluvaiheessa tulevat asukkaat voivat vaikuttaa niiden pinta-alojen räätälöintiin todella helposti. 

Muu Suomii
Muun Suomen kustannusmallit on laskettu kaupungit ja kasvukeskukset huomioiden. Siksi on mahdollista, että pienissä kunnissa esim. työmaalla tehtävien töiden työkustannukset ovat esitettyjä arvioita hieman alempia.
Pääkaupun­kiseutui
Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Vihti, Lohja, Inkoo, Tammisaari.

Kustannusmallin hinta alkaen 633 000 €

Kustannusmalli sisältää Lammin toimitussisällön lisäksi rakentamisen, kiinteän sisustuksen ja varustelun sekä piharakentamisen ratkaisut, suunnittelun, projektinjohdon ja työmaan kustannukset sekä maanrakennustyöt. Lue lisää »

Lumi L-Talopaketin osuus 150 900 €

Tutustu toimitussisältöön. »

Lataa Lumi-kivitalon kustannusmalli
Kilpailunosto_2023_1sija

Lumi

  • 6H + K + RT + KHH + S + TEKN
  • Huoneistoala: 165 m2i
    Huoneistoala on kerrosten yhteenlaskettu, ulkoseinien sisäpintoihin rajattu pinta-ala yli 160 cm korkeissa tiloissa. Mukaan luetaan kaikki aputilat, kuten sauna, pesuhuone ja säilytystilat.
  • Kerrosala: 207 m2i
    Kerrosala on kerrosten yhteenlaskettu, ulkoseinien ulkopintojen rajaama pinta-ala yli 160 cm korkeissa tiloissa. Kellarikerroksessa kerrosalaan lasketaan vain asumiseen liittyvät tilat. Kellarista ei esimerkiksi lasketa saunaa ja pesutiloja, mikäli muista kerroksista löytyy suihkulliset tilat.
  • Kerrosala 250 mm seinäpaksuudella: 189 m2i
    Kerrosala on kerrosten yhteenlaskettu, ulkoseinien ulkopintojen rajaama pinta-ala yli 160 cm korkeissa tiloissa. Kellarikerroksessa kerrosalaan lasketaan vain asumiseen liittyvät tilat. Kellarista ei esimerkiksi lasketa saunaa ja pesutiloja, mikäli muista kerroksista löytyy suihkulliset tilat. Jos ulkoseinän paksuus on yli 250 mm, ylimenevä osa katsotaan sallituksi rakennusoikeuden ylitykseksi. Tästä syystä olemme ilmoittaneet kerrosalan myös 250 mm seinäpaksuudella.

Suunnittelija:

Oladeji Akintimehin

Metropolia Helsinki, rakennusarkkitehtuuri

Näyttävä puusäleikkö maksimoi sisätilojen valonsaantia ja rajoittaa samalla lämpenemistä.

Ikkunamallit ja kattorakenteet keventävät jykevän kivitalon ilmettä.

Tilaa Lammin Ideakirja

Hae ideoita ja inspiraatiota lähes 40 talomallia sisältävästä ideakirjasta! Tilaa omasi ja ota askel kohti elämäsi kotia.

Jätä meille yhteydenottopyyntö

Haluatko kysyä asiantuntijaltamme kivitalon rakentamisesta?

Jätä meille yhteydenottopyyntö. Asiantuntijamme palaa asiaan mahdollisimman pian.

Voit myös soittaa meille numeroon 0207 530 400. Vastaamme aina arkisin klo 8-16.
0207 530 400