Huolitellut piha-alueet nostavat kiinteistön arvoa

Viimeistelty piha on turvallinen käyttää ja kaunis katsella ympäri vuoden. Pihaan satsaaminen myös kannattaa, sillä tutkimusten mukaan huolitellut piha-alueet vaikuttavat koko kiinteistön arvoon. Toteutuskustannuksissa taas voidaan säästää huomattavasti, kun pihasuunnittelu aloitetaan jo talon luonnosvaiheessa.

Uutta kotia rakennettaessa päähuomio keskittyy usein rakennukseen. Piha-alueet taas jäävät turhan usein suunniteltaviksi ja toteutettaviksi vasta, kun talo on valmis.

– Etenkin uudiskohteissa törmäämme usein ongelmaan, joka johtuu väärin tehdyistä pinnanmuotoiluista. Kun maata joudutaan täyttämään tai kaivamaan ja kuljettamaan pois, kustannukset voivat jopa tuplaantua. Huomattavaa säästöä kertyy, kun vältytään turhilta konetunneilta, kaatopaikkamaksuilta ja kiviaineskuljetuksilta, Pihavision toimitusjohtaja Maria Itkonen kertoo.

Pihasuunnittelija kannattaisikin kutsua tekemään yleissuunnitelma mahdollisimman varhain, mielellään jo ennen rakennuslupapiirustuksien jättämistä.

– Yleissuunnitelmassa ei vielä lyödä lukkoon lopullisia viimeistelymateriaaleja tai kasveja. Se määrittää vasta yleisesti, minne istutukset, kulkuväylät ja ulkovalaisu sijoitetaan, Maria Itkonen selventää.

Tontin pohjatöitä varten Pihavisio on kehittänyt erillisen maaurakoitsijan toteutussuunnitelman.

– Kun kaivinkone tulee tontille tekemään talon pohjatöitä, se voi suunnitelman ja ohjeiden mukaan tehdä myös alustavat piha-alueiden työt, Itkonen jatkaa.

Varhaisessa vaiheessa aloitettu pihasuunnittelu pitää kustannuksetkin kurissa. Pihaan kuluvan rahasumman laskemiseen ammattilaisilla on käytössään hyväksi todettu kaava.

– Piha-alueiden tekemiseen on hyvä varata keskimäärin kymmenen prosenttia talon kokonaisbudjetista. Tuo summa kattaa kaiken kivetyksistä viherkasveihin ja ulkovalaistukseen.

Pihaan satsaaminen myös kannattaa, sillä tutkimusten mukaan piha-alueet ja niiden viimeistely vaikuttavat koko kiinteistön arvoon. Lisäksi koko asuinalueen arvostus nousee huomattavasti, jos alueen talojen pihat ovat siistejä ja laitettuja.

LAMMIN BETONIN MUURIKIVILLÄ SAADAAN NÄYTTÄVÄ KOKONAISUUS

Lammin Betonilla on tuotevalikoimissaan Muurikivi, jolla pihasta tehdään kaunis, kestävä ja käytännöllinen. Muurikivestä voi rakentaa turvalliset tilanrajaajat ja kestävät aidat. Lisäksi sitä on helppo tehdä näyttäviä kukkapenkkejä ja istutusaltaita sekä reunakiveyksiä ja portaita. Muurikivi kesyttää myös pihan haasteelliset korkeuserot. Kivielementtien rakenteisiin on helppo asentaa valaistus, jonka avulla piha-alueesta tulee turvallisempi.

Muurikivi on tukeva vaihtoehto, sillä sen sisällä on suuret valuaukot betonille, mikä lisää rakenteen lujuutta. Oikein asennettuna se sopii jopa kolme metriä korkeisiin tukirakenteisiin.

Muurikivi koostuu aina kiviparista, jossa on pidempi valuaukollinen pala ja seuraavan kiviparin tukevasti yhteen liittävä kapeampi välipala. Aukollisten ja valettavien muurikivien lisäksi mallistosta löytyy umpinaisia pääty- ja kansikiviä. Muurikiviä saa mustana ja harmaana.

Lue Lammi Muurikivistä lisää TÄÄLTÄ.