Talomyynti ammattitaidolla ja yhteistyöllä

Käytännönläheinen talomyynti Emma Liukkala Lammi Kivitalot

Emma Liukkala toimii palvelupäällikkönä Lammin Betonilla ja vastaa Lammi Kivitalojen edustajamyyntiverkostosta eri puolella Suomea. Hän on ollut mukana yrityksen toiminnassa jo lähes 20 vuoden ajan, joista viimeiset kymmenen vuotta kivitalomyynnin parissa. Pitkä työura tuo syvyyttä ja näkemyksellisyyttä rakentamisen eri vaiheisiin: käytännön kokemuksella sekä yhteistyössä muiden osaavien Lammilaisten kanssa, saadaan rakennettua asiakkaille aina paras lopputulos. 

Käytännönläheinen talomyynti - Emma LiukkalaMatka harjoittelijasta vastuullisiin tehtäviin 

Emma tuli Lammin Betonille ensimmäisen kerran jo vuonna 2006 työharjoitteluun. Valmistumisen jälkeen hänelle tarjottiin vakituinen paikka, ja siitä lähtien hän on ollut mukana monenlaisissa tehtävissä. 

– Aluksi työskentelin ammattilaismyynnissä rautakauppojen ja B2B-asiakkaiden parissa. Siellä sain hyvää oppia kokeneemmilta kollegoilta. Sittemmin siirryin kivitalomyyntiin ja olen ollut mukana myös nykyisten talopakettien ja niiden sisältöjen kehittämisessä, Emma kertoo. 

Työtä yhdessä asiakkaiden ja edustajamyyjien kanssa 

Palvelupäällikkönä Emma toimii yhteistyössä edustajamyyjien, asiakkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Taloprojektit ovat aina yksilöllisiä ja vaativat huolellista perehtymistä. 

– Työpäiväni koostuvat pitkälti asiakaskohteiden käsittelystä. Käyn edustajamyyjiemme kanssa läpi asiakaskohteita, suunnitelmia, tarjouksia ja sopimuksia. Keskustelen myös asiakkaiden kanssa heidän hankkeistaan ja esittelen Lammin rakennusprosessia. Yhteistyö urakoitsijoiden ja suunnittelijoiden kanssa on tärkeässä roolissa, Emma kuvailee. 

Rakentajamessut. Käytännönläheinen talomyynti Emma Liukkala Lammi Kivitalot

Työhön kuuluu myös asiakkaiden työmailla käymistä sekä rakennusmessuille osallistumista ympäri Suomea. 

Osaurakointi tuo vapautta ja vastuuta 

Lammi Kivitalot toteutetaan osaurakointimallilla, joka antaa asiakkaalle mahdollisuuden valita kuhunkin vaiheeseen juuri sopivimmat tekijät. Tämä tuo, sekä vapautta, että vastuuta rakentamiseen. Rakennushankkeen työvaiheet jaetaan muutamaan isompaan kokonaisuuteen ja asiakas tai asiakkaan palkkaama projektinjohtaja hoitaa kilpailutuksen niiden osalta, Lammin avustuksella. Tällä saavutetaan selviä kustannussäästöjä ja voidaan varmistaa, että eri työvaiheissa on oikeat henkilöt. 

– Työmailla näkee usein aitoa ammattiylpeyttä, urakoitsijamme haluavat tehdä työnsä hyvin ja ovat ylpeitä lopputuloksesta. Laadukkaat tuotteet helpottavat heidän arkeaan ja yhteistyön saumattomuus tukee myös heidän toimintaansa, Emma sanoo. 

Hyvä suunnittelu maksaa itsensä takaisin

Emma painottaa suunnittelun merkitystä koko taloprojektin onnistumisessa. Lammi on tarjonnut rakennesuunnittelua osana talopakettia jo usean vuoden ajan, ja kokemukset ovat olleet erittäin hyviä. 

– Hyvä suunnittelu tuo selkeyttä ja säästöjä. Kun suunnitelmat ovat kunnossa, voidaan rakennusvaiheessa välttää ylimääräiset mutkat. Kokeneen suunnittelijan ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen ja parhaimmillaan säästetään, sekä aikaa, että rahaa, Emma sanoo. 

Pitkäaikainen työpaikka, jossa tekijöihin luotetaan

Lammin Betonilla työskentely on tarjonnut Emmalle mahdollisuuden kasvaa ja kehittää omaa työnkuvaansa. Hän arvostaa sitä, että perheyrityksessä luotetaan tekijöihin ja annetaan vastuuta. 

Käytännönläheinen talomyynti Emma Liukkala Lammi Kivitalot

– Olen saanut tehdä monipuolisia tehtäviä ja kasvaa niiden mukana. Meillä saa vaikuttaa omaan työhön ja kouluttautumiseen on aina kannustettu. Vaikka rakennusalan suhdanteet vaihtelevat, täällä katsotaan ja mennään aina eteenpäin, Emma toteaa. 

Hetket, jotka jäävät mieleen 

Kun Emma miettii työnsä parhaita hetkiä, mieleen nousevat asiakkaiden onnistumiset: 

– On hienoa päästä valmiiseen taloon, kun perhe alkaa suunnitella sisustusta ja lapset kertovat, missä sänky tulee olemaan tai mihin lelut laitetaan. Tai kun edustajamyyjän kanssa käymme toimitettua kohdetta läpi ja tiedämme, että asiakkaat ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Se on paras palkinto työstä, Emma sanoo hymyillen. 

 

Lammin Betoni Lammi Kivitalot palvelupäällikkö Emma LiukkalaEmma Liukkala

Palvelupäällikkö
020 7530 407
emma.liukkala@lammi.fi

 

Tutustu Lammilaisiin

 

Julkaisemme artikkeleita, jotka tutustuttavat lukijan paremmin Lammin henkilökuntaan, tuotteisiin ja palveluun. Meillä Lammilla on 45 henkilön tiivis työyhteisö, jossa jokaisella on tärkeä rooli, kun valmistamme asiakkaillemme huippulaadukkaita harkko– ja perustustuotteita huippulaadukkaisiin kivitaloihin sekä kellareihin.