Valettava muurikivi ja muut muurituotteet

Reiällisten muurikivien rakenne mahdollistaa matalien muurirakenteiden ohella myös massiivisten tukimuurien rakentamisen. Jotta varmistetaan riittävä rakennelujuus, käytetään muurikivien pystyaukoissa vahvistuksena harjaterästä ja valetaan reiät umpeen.
Muuri ladotaan muurikivipari kerrallaan ja viimeistellään umpinaisilla kansikivillä. Muurikivipari koostuu pitkästä kivestä ja lyhyestä, niin sanotusta rusettikivestä. Muurikivistä syntyvän pystysuoran seinämän molemmat julkisivut ovat siistejä, ja muurikivet kelpaavatkin myös aidan rakentamiseen.

Valmistamamme muurikivet ovat toiselta sivultaan sileitä ja toisaalta lohkaistuja. Erilaisia sileäkylkisiä ja lohkopintaisia muurituotteita käyttämällä muurin ulkonäkö voidaan valita maun mukaan. Yleisempää on, että muuri rakennetaan siten, että lohkopinta on aina samaan suuntaan, mutta yhdistelemällä ladonnassa sileätä ja lohkopintaa saadaan muurista hyvin elävä.

Lue lisää muurituotteista »

Muuri muottiharkoista

Muurit toteutetaan yleensä muurikivistä, jolloin muuria ei tarvitse erikseen pinnoittaa, vaan lohkopinta tai sileä betonipinta toimii valmiina julkisivupintana. Kun muurilta halutaan erilaista julkisivupintaa voidaan muuri tehdä muottiharkoista. Pinnoitteena voidaan käyttää erilaisia rappauksia tai kivirouheita. Yleinen tapa on myös pinnoittaa muuri luonnonkivilaatoilla.

Muottiharkkojen hyvä puoli on myös se, että niitä on eri paksuisina. Tällöin matalammat muurit voidaan tehdä 150 mm leveistä muottiharkoista ja korkeammat, usean metrin korkuiset muurit vaativat yleensä paksumman muottiharkon käyttöä.

Lue lisää muottiharkoista »